Mississippi ja Tennessee kuvina

Auto alle - Mississippi ja Tennessee

New Orleansin jälkeen käytiin hakemassa auto lentokentältä ja aloitettiin se reissun varsinainen road trip -osuus. Saatiin ilmeisesti jotain Suomi-hönö -ekstraa tiskillä, kun kiva virkailijatäti antoikin alkuperäisen alemman hintaluokan auton sijaan samaan hintaan tuliterän Dodge Chargerin! Ja sillä kyllä kelpaakin ajella näitä teitä, eikä onneksi syö bensaakaan ihan niin paljon kuin voisi kuvitella.

Suuntasimme siis kohti Mississippiä ja ihan alkuun päätimme ottaa pikku maisemareitin. Huomasin nimittäin kartalta, että toista reittivaihtoehtoa ajaessa matkan varrella olisi Lake Pontchartrain Causeway -silta, jolla on pituutta lähes 40 kilometriä ja se olikin pitkään maailman pisin silta. Aika hyvä startti siis!

Ajelimme sellaiset 450 km, jotka taittuivat Chargerin kyydissä kevyesti, joskin tietöitä tuntui riittävän parinkymmenen mailin välein. Ja muutama liittymä tuli luonnollisesti missattua. Muuten ajaminen ei paljon Suomen meiningeistä poikennut, oli paikoin ehkä jopa selkeämpääkin ja rauhallisempaa huristella - Losin liikennettä odotellessa :)

Eka stoppi tehtiin Grenadan pikkukaupungissa, jonka vierestä menevä tie on täynnä erinäisiä halpoja motelleja. Ensimmäiseksi yöpaikaksi valikoitui Days Inn, joka oli ihan kelpo perusmotelli, ei sen enempää tai vähempää.

Aamulla kävimme vetämässä aamiasbuffetin jossain paikallisessa dinerissä ja sitten puolisentoista tuntia ajoa kohti Tennesseetä, määränpäänä Graceland. Paikka tarjosi sitä mitä etukäteen oli helppo päätelläkin, eli helvetisti Elvistä. Kyllähän se ehdottomasti käymisen arvoinen kohde on, varsinkin se varsinainen kartano on erittäin hieno retrotrippi. Muut näyttelyt ovat ihan ok ja kannattaa nekin kiertää läpi, kun erotus lipun hinnassa on vain joku neljä dollaria. Varsinkin Elvarin iso yksityiskone oli vänkä.

Gracelandin jälkeen oli aika tankata ekan kerran. Tämähän on muuten aika perusoperaatio, mutta pumppuautomaatilla on luvassa pieni källi, jota ei suomalainen arvaa ihan ennakkoon. Pankkikortilla maksamisen yhteydessä pitää nimittäin syöttää myös postinumero, jotta homma luonnistuu. Onneksi tämä asia tuli vastaan toisessa blogissa, joten olimme varautuneet tehtävään random jenkkipostinumeron kanssa.

Samaiselta huoltoasemalta poistuttaessa tuli muistutus myös siitä, että kannattaa muistaa missä operoi. Varsinkin nämä eteläisemmän alueen osavaltioiden suurkaupungit ovat ainakin tilastollisesti aika vaarallisia kaupunkeja - New Orleans kai jenkkien toisiksi vaarallisin Detroitin jälkeen ja Memphis siinä aika vieressä - joten kannattaa valita reittinsä sen mukaan, ettei nyt ihan missä sattuu ajele. Kyseinen Gracelandin alue on päivällä toki suosittu turistikohde, mutta ainakin Tripadvisorin ja vastaavien mukaan ehdoton no no ilta-aikaan. Nytkin tosiaan huoltoasemalta poistuttaessa autoamme lähestyi kohtalaisen hämyinen kaveri meille huudellen, mutta onneksi olimme jo kääntymässä risteykseen, joten sai jäädä huutelemaan yksinään. Voi kuulostaa vähän ylitulkinnalta tahi -reagoinnilta, sillä kuten New Orleansissa, suurin osa rikoksista tapahtuu rikollisten ja päihdekavereiden keskinäisissä kommelluksissa, mutta ei liene väärin ottaa varman päälle.

Tsekattuamme itsemme sisään Econo Lodgeen, lähdimme tutustumaan Beale Streetille, joka on vähän samankaltainen musiikki- ja rientopainotteinen katu kuin French Quarterin Bourbon Street, tosin huomattavasti rauhallisempi ja keski-ikäisempi versio. Oikein jees joka tapauksessa, joskin loputtomat gift shopit ei kyllä enää oikein lähde, jos koskaan oli lähtenytkään.

Ja nyt Econo Lodgen altaalla, huomenna kohti Missouria.

-T

New Orleans kuvina, osa 2